Kukonlaulun aikaan lähtö Raumankarin koululta kohti Vaasaa ja Suvilahden koulua. Vastassa Seinäjoen Sisu ja SPV Punainen eli kärkikaksikko. Monta tärkeää pelaajaa oli valinnut hiihtokisat tai sitten olivat sairaina/loukkaantuneina. Mutta riittävästi pelaajia saatiin kuitenkin mukaan.
Olosuhteet Suvilahden koululla ovat surkeat suoraan sanottuna. Pukuhuone on suihkun nurkassa ja kaukalo pieni. Tällä kertaa ei toiminut sitten edes kello- tulostaulusta puhumattakaan…
Kaikki annetut ohjeet syöttöpelistä käskettiin unohtaa ja pelata pitkää päätyyn ja karvata korkealta. Vedot keskiviivalta ja jopa kauempaa olivat sallittuja ja jopa suotavia.
HiPa-Sisu
Ensimmäinen peli oli siis sarjakakkosta Sisua vastaan. Taistelu oli tosi tiukkaa ja olitiin johdossa viimeisen erän puoliväliin asti jolloin Sisu tasoitti ja viime minuuteilla tekivät voittomaalin. Tappio ei hirvittävästi harmittanut, kun oma peli oli hyvää ja pelattiin annettujen ohjeiden mukaan. HiPa-Sisu 5-6 (2-1,1-1, 2-4).
Pisteitä HiPalle tehtailivat: Atte, Juho, Eero, Juuso, Arttu M, Esko ja Petteri. Maalissa loisti Arttu J.
HiPa-SPV Punainen
Toinen peli sarjakärkeä vastaan SPV Punaista päätettiin pelata samalla taktiikalla. Huolena oli, oliko jalat ja pää jääneet pukuhuoneeseen kahden tunnin tauolla. Huoli oli turha ja peliin päästiin mukaan heli alusta lähtien ja ensimmäinen maali syntyikin jo ajassa 1.18.
SPV tasoitti pelin ja siityi jopa 2-1 johtoonkin ensimmäisessä erässä. HiPa tasoitti saman tien ja heti toisen erän alussa siirtyi johtoon. Johtopaikasta ei enää luovuttu ja kolmas erä pelattiinkin tiukasti puolustaen. Vastustajan valmennus kävi kuumana, jopa ulosajo oli lähellä. Sitä makeammalta voitto maistui :) HiPa-SPV Punainen 3-6 (2-2, 1-3, 0-1).
Ja pisteitä tehtailivat: Petteri, Juuso, Eero, Esko, Teemu ja Olli. Paraatitorjuntoja maalilla jatkoi Arttu J.
Kaikki pelaajat täyttivät loistavasti paikkansa ja pelasivat vähintäänkin kykyjensä mukaan!